sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Marie Antoinette




Marie Antoinette on Sofia Coppolan käsikirjoittama sekä ohjaama elokuva, jonka ensi ilta oli 2006. Elokuva kertoo Ranskan kaunottaresta, ja perustuu löyhästi LadyAntonia Fraserin kirjoittamaan elämänkertaan Marie Antoinette; The Journey. Marie Antoinette oli itävaltalainen arkkitehtuatar, joka naitettiin Ranskan kruunuprinssi Ludwig XVI:sta kanssa 1700-luvulla. Elokuvaan sekoittuu nykyajan popkulttuuria joten ei siis ole kokonaan fakta peräinen. 

Ajatuksena nykymusiikin yhdistäminen historialliseen elokuvaan voi kuulostaa epämiellyttävältä, mutta kun Marie Antoinette rullaa eteenpäin, ei musiikillisia valintoja voi olla ihailematta. The Curen, Bow Wow Wow'n, The Strokesin ja Phoenixin rock- ja pophelmet sopivat elokuvan tunnelmaan hyvin.

Elokuva käsittelee koko rokokoo tyyli-ikonia ja ilmentymää.






















Kuten aiemmin mainitsin, elokuva on Rokokoo tyylinen. Rokokoo on taidesuunta, joka syntyi Ranskassa 1700- luvun alkupuolella. Keveys ja pikkusieväisyys sekä valoisuus että pastellisävyt ovat tyypillisiä Rokokoon yhdistäviä tekijöitä. Rokokoo sai tyypillisimmän muotonsa koriste. ja sisustustyylinä. Kirkkaat tai pstellisävyiset värit, sirot ja usein epäsymmetriset koristekuviot, hienostuneisuus pukeutumisessa ja käytöstavoissa kuuluivat rokokoohon. Vakavamielisyyttä karttavaa ajan henkeä kuvasti mieltymys naamiaisiin. Taidokkaat hiuskampaukset puuteroitiin ja pukeutumiseen käytettiin tuolloin paljon rahaa koska se oli tärkeää. Kengät olivat siroja ja usein hienojen naisten kengillä ei edes kuulunut kävellä vaan hienostella sanolgeissa istuskellen. Myös miesten vaatteet olivat värikkäita ja koristeellisia kuten naisten.

Tyyli oli hienostunutta. Miehillä oli peruukit ja kaula yleensä peitossa. Naisilla sen sijaan ihannoitiin suurta kaula-aukkoa. Tyyli oli siis erittäin hienostunut ja koristeellinen. Naisilla pitkät mekot jotta sääriä ei näkynyt. Yleensä naisilla oli jonkunlaiset päähineet ja kaulassa ns. rusetti tai koru. Naisilla oli myös hiukset usein kiinni ja meikit olivat erittäin luonnolliset. Naisilla sekä miehillä oli paljon puuteria, jotta naamasta sai hyvin vaalean. 

Sisustus on hyvin koristeellista ja pääväreinä valloittivat kula ja valkoinen. Sisustusta säväytti myö harmaansävyiset väri kuten, harmaan sininen ja harmaan vaaleanpunainen. huoneet olivat todella korkeita, kuten myös oviaukot ja ikkuvat. Myös peiliovet olivat tuolloin suosittuja. Huoneet olivat suuria, paljon kynttilöitä, kattokruunuja, koristeita, kukkasia ja sekä koristeellisia seinämaalauksia ja ns. patsaita, esim. sängynpäädyissä koristivat kultaiset kaiverrukset. Tyypillistä tuohon aikaan oli myös paksut verhot sekä kuviolliset matot. Tänä aikana oli paljon naamiaisia ja juhlia ja kaikki juhlat olivat todella koristeellisia ja kunnolla laitettuja että suunniteltuja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti