perjantai 17. toukokuuta 2013

päläpäläpäläpälä

Joo elikkäs 2 viikkoo vielä koulua ja sitten on se kauan odetettu KESÄLOMA ! Nyt kyllä vähän tuntuu että koulua saisi olla vähän kauemmin niin ei olisi niin paljon stressiä ku tehtävää on kuitenkin paljon. Opettaja Jori kuitenkin antoi hyvän vinkin että listaa kaiken mitä on tekemättä ja viivata yli kun on tehnyt. Helpottaa oloa huomattavasti.
 
Eilen oli puhetta että alkaisimme pitämään blogissa viikkotavoitteita ja katsoa myöhemmin mitä on oikeasti tullut tehtyä. Tavoitteena on tietenkin päästä tavoitteeseen ja idea oli myös että jos alkaa tökkimään että ei meinaa saada tehtyä on kaveri ketä voi potkia persuksille. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, meillä on siis paljon tehtävää; Y-päivän graafinen ilme valmiiksi, kuvausjärjestelyt, tyylihistoriassa katsoa maanantaihin mennessä 3 leffaa (Marie Antoinette, Ylpeys ja ennakkoluulo ja valita kolmanneksi joku 1900- luvun alusta (enkä ole katsonut kuin 1 puoliksi.. hups)), OPM:lle pitää suunnitella logo t-paitaan, ja sitten piti viellä suunnitella yhdelle yritykselle messuosasto.
 
Ensviikoks on aika vaikeeta keksiä mitään tavoitteita kun emme siis noudata lukujärjestystä niin koskaan ei tiedä mitä eteen tulee. Pitää vain koittaa päätellä tavoitteet. Mutta nyt voisin kertoa katsastuksena mitä olen tehnyt tässä jaksossa.
 
Yrittäjänpäivä (y-päivä)
Kaikki lähti kun meidän piti tehdä planssi y-päivään liittyen mihin tuli: logo, kyltit, slogan, typografia, t-paita, värit, postikortti. Plansseista äänestettiin kenen suunnitelmaa oli paras ja joka ohjaa y-päivän ilmeen. Jokainen siis meijän luokalta teki planssin ja meidän luokka sekä muut luokat tulivat äänestämään. Itse tulin äänestyksessä kolmanneksi ja pääsin graafiseen ryhmään Ninan, Nooran, Nanitan,Johannan ja Marjaanan lisäksi. Olen joukon "johtaja" mutta siinä en ole ollut kovin hyvä, koska olen ennemmin ryhmässä joka tekee mitä käsketään ja menen vähän muiden mukana. Mutta tämä on käynyt hyvästä harjoituksesta. Ehkä joku päivä pystyn olemaan parempi. Noora voitti äänestyksen joten lähdimme jalostamaan hänen suunnitelmaansa. Lisäsimme logoon ja muutenkin suunnitelmaan vähän väriä. Olen tosi iloinen meijän tiimistämme koska mielestäni meillä on hyvä ryhmähenki ja muutenkin asiat rullaa että ei ole ns. "lusmuilijoita" joita pitää aina potkia persuksille eikä myöskään myöhästelijöitä ja poissaolijoita joiden varaan ei voi ikinä varata mitään.
 
Itse olen hommannut yhden vieraan sinne (vaikka se ei tehtäväni ollutkaa mutta hän on mun tuttu), tehnyt ½ postikortista, Slogan me keksittiin Johannan kanssa ja se on tititidiidii SINÄ PYSTYT SIIHEN. Lisäksi olen tehnyt Nanitan kanssa ohjelma julistetta , aikataulutukseen olemme osallistuneet kaikki ja tein facebook bannerin. Ja nämä tehtiin siis Illustratorilla (illulla).
 
 
Kuvausjärjestelyt


Tästä olenkin kertonut jo aikaisemmin mutta eli siis aiheena oli kattaus ja mä ja sari päätettiin valita vappu (jälkiruoka). Kuvasimme yks päivä mutta kuvista ei tullutkaan sellaisia kuin kuvittelimme joten kuvaamme joku päivä uudestaan. Mutta laitan tähän nyt pari kuvaa mitä saimme silloin aikaiseksi. Täytyy viel sanoo et on ollu huippuu työskennellä Sarin kans kun meil menee ajatukset yksyhteen ja asiat rullaa :)
 
 






 
Kuvien ´kanssa ongelmia niinkuin näkyy.
 
Tyylihistoria
 Me ollaan käsitelty eri tyylikausia joista mulla on yksi postauskin. Me kävimme tiistaina Turunlinnassa jossa meidän piti piirtää ja kuvailla tyylikausia. Lisäksi kävimme Apteekkimuseossa. Olen kuvannut vanhoja tavaroita ja kirjoittanut tuntien asioita vihkoon.
 
OPM
OPM:lle pitää vielä kehittää logo.
 
Ensiviikon tavoite on  mahdollisesti saada kuvausjärjestelyt purkkiin, saada päivitettyä blogia, logo tehtyä.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti