sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Design Hill

Designhill on  Halikossa, Helsinki-Turku moottoritien varrella sijaitseva miellyttävä taukopaikka. Se on perheyritys jonka perusti Pinetan toimitusjohtaja Tony Pelander. Hänen vaimonsa Anu Pelanderin tullessa mukaan perheyritykseen myymälän kokokin kasvoi. Anu on ollut töissä sekä Suomessa että myös ulkomailla. Pitkän ja monipuolisen työkokemuksen myötä hän oli synnyttänyt hyvät kontaktit ja luottamukselliset suhteet tavarantoimittajiin, jotka lähtivät ennakkoluulottomasti mukaan Designhill hankkeeseen. Yhdessä heidän kanssaan he kehittivät Designhillin myymälän, tuotevalikoiman ja konseptin. Designhill on kotimainen tehdas, Pinetta- Tuote Oy on valmistanut puutuotteita suomalaisesta puusta joita on myynnissä Designhill:ssä. Design hillistä löytyy monenlaisia brändejä Pinetan tehtaanmyymälän lisäksi kuten Nanso, Finlayson, Marimekko, Ratia, Iittala jne. Design Hill:n sanojen mukaan kaupankäynnin pitää olla reilua, vastuullista sekä ympäristöä kunnioittavaa. 
Työtehtäviä oli paljon erilaisia kuten; paketointia, kassalla oloa, siivoamista, esillepanojen tekoa, hinnoittelua sekä hintalappujen tekoa, lastien purkamista, silittämistä, merkkeihin tutustumista, vaatteiden hälyttämistä, teippaamista sekä teipin poistoa mutta suurimmaksi osaksi työharjoitteluani kuului esillepanojen tekoa. Se oli ja on edelleen todella haastavaa mutta monenlaisia oppeja jäi käteen.

Design hillissä oli tosi kiva suorittaa työharjoittelu koska paikka sekä työkaverit olivat jo entuudestaan tuttuja kun aikaisemman työharjoittelun jälkeen olen ollut sielä töissä aina silloin tällöin. Myös kivan ja mielenkiintoisen harjoittelusta teki monipuoliset tehtävät ja uudet haasteet. Myymälässä myydään todella paljon kaikkea erinlaista vaatteista pussilakanoihin ja astioista pyykkikoriin, joten tutustumista tuli monenlaiseen. Kaikki päivät olivat erilaisia joten rutiinejakaan ei sinäänsä syntynyt ja esillepanoja tehdessä sai itse aika vapaasti somistaa ja käyttää luovuutta ja mielikuvitusta.



torstai 16. tammikuuta 2014

taidehistoria

Bil Viola 1951-
Bill Viola on nykyaikainen videotaiteilija.
 Häntä pidetään johtava hahmo sukupolven
taiteilijoita, joiden taiteellisen ilmaisun riippuu
sähköisen, äänen ja kuvan, teknologia New Media.
 Hänen teoksensa keskittyvät ideoihin
perustavanlaatuisia inhimillisiä kokemuksia,
kuten syntymä, kuolema ja näkökohtia tajunnan.

















Pierre Huyghe

Friedrich Nietzsche 1844-1900
oli saksalainen filosofi, oppitaustaltaan klassillinen filologi,
joka tyylillisesti kirjavassa tuotannossaan pohti erityisesti
elämänfilosofian perimmäisiä kysymyksiä. Nietzsche piti
nihilismiä seurauksena kristillisen uskonnon
valtapyrkimyksistä: tällä, ainoalla olemassa olevalla
maailmalla olisi arvoa enää vain suhteessa
kuvitteelliseentuonpuoleiseen. Kun tuonpuoleisen arvo nousi
merkittävimmäksi, tulos oli nihilismi: ei-minkään arvostaminen
korkeimpana arvona. Tärkein haaste nihilismille oli juuri
kristinuskon heikentyminen. Nietzsche piti tilannetta uutena
haasteena eurooppalaiselle kulttuurille, jonka oli ylitettävä
itsensä ja päästävä eräänlaiseen pisteeseen, josta ei ole paluuta.
Nietzsche kiteytti asian kuuluisaan lauseeseen ”Jumala on kuollut”.

Edvard Munch 1863-1944 
Hän oli norjalainen taidemaalari.
Hän on Norjan kansainvälisesti tunnetuimpia taiteilijoita.
 Munchin laajassa tuotannossa on kosketuskohtia useisiin
taidesuuntauksiin, kuten symbolismiin, ekspressionismiin,
impressionismiin ja jugendiin. Munchin psykologiset
aiheet on nähty alkusysäyksenä Saksan 1900-luvun alun
ekspressionistiselle suuntaukselle.


















Sixten Ringbom 1935-1992
toimi Åbo Akademin taidehistorian professorina.
esoteerinen
Sana tarkoittaa 'salailevaa' tai 'sisäpiirille tarkoitettua'.

Wassily Kandinsky 1866-1944
Kandinsky oli venäläinen, vuodesta 1939
Ranskan kansalaisuuden saanut taidemaalari,
 -graafikko ja -teoreetikko. Kandinsky oli ekspressionisti
ja hänen sanotaan maalanneen modernin taiteen
ensimmäiset merkittävät abstraktit työt. Kandinsky on
eräs modernin taiteen perustajista ja hänellä on ollut suuri
vaikutus nykyajan maalaustaiteeseen.












Le Nouvel Observateur
Le Nouvel Observateur on ranskalainen yleisviikkolehti, joka on erikoistunut uutistapahtumiin, eritoten poliittisiin. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi 1964.